maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kunnanvaltuuston päätös toimenpideohjelmasta talouden tasapainottamiseksi vuosille 2015 – 2017

Kunnanvaltuuston päätös taloudentasapainottomisohjelmasta:


16 § TOIMENPIDEOHJELMA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI 2015 – 2017
Kunnanhallitus 09.06.2014 § 58
Valtuuston päätti joulukuussa 2013 talousarvion hyväksymisen yhteydessä Posion kun-
nan talouden tasapainottamista koskien, että alkuvuoden aikana 2014 valmistellaan ta-
louden tasapainottamisohjelma siten, että tavoitteena on vähintään yhteisvaikutuksiltaan
1 miljoonan euron pysyvä toimintakatteen leikkaaminen menoja karsimalla ja tulopohjaa
kasvattamalla. Valtuuston päätöksen mukaisesti toimenpideohjelman tulee olla valtuus-
tossa hyväksytty ennen talousarvion 2015 valmistelun aloittamista. Lisäksi tämän jäl-
keen on käsitelty kevään aikana vuoden 2013 tilinpäätöstä, jossa kriisikunnan kriteereis-
tä täyttyy jo neljä ja loput kaksi ovat vaarassa täyttyä, mikäli vuoden 2014 tilinpäätökses-
tä muodostuu vuosikatteeltaan negatiivinen ja kunnan omavaraisuusaste painuu alle 50
%. Tämä korostaa tarvetta tasapainottaa taloutta jo karsimalla kuluvan vuoden käyttöta-
louden menoja kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 14.4.2014 § 33perustaa työryhmän valmistele-
maan toimenpideohjelmaa talouden tasapainottamiseksi 2015 – 2017 siten, että työn tu-
lee olla valmis ja esiteltävissä kunnanhallitukselle toukokuun loppuun 2014 mennessä.
Kunnanvaltuusto päättää talouden tasapainottamisohjelmasta kesäkuun tilinpäätösko-
kouksen yhteydessä, joka on alustavasti sovittu pidettävän 27.6. klo 14.00.
Työryhmä on kokoontunut yhteensä viisi kertaa, viimeisin kokous pidettiin 3.6., jossa to-
dettiin saadun kunnanhallituksen antama työ päätökseen ja päätettiin lähettää toimenpi-
deohjelma kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Ohessa on kunnanhallituksen jäsenille 3.6.
pidetyn työryhmän kokouksen muistio ja toimenpideohjelma.
Toimenpideohjelmaa on käsitelty kunnan Yt-ryhmässä 29.4. ja useita kertoja Posion
kunnan työntekijöiden paikallisyhdistyksien yhteisissä kokouksissa. Henkilöstöjärjestöt
ovat ottaneen kokouksissaan kantaa toimenpideohjelman toimenpiteisiin ja taloustyö-
ryhmä on omassa käsittelyssään ottanut henkilöstöjärjestöjen kannanotot huomioon.
Ehdotus
Kunnanhallitus käy keskustelun toimenpideohjelmasta ja tekee siihen tarvittavat muu-
tokset sekä päättää ohjelman jatkokäsittelystä seuraavaa: Toimenpideohjelma talouden
tasapainottamiseksi 2015 – 2017 tuodaan käsiteltäväksi kunnanhallituksen 23.6. koko-
ukseen, josta se etenee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi 27.6. Tasapainottamisohjel-
ma käsitellään vielä kunnan YT-ryhmässä 12.6. pidettävässä kokouksessa. Toimenpi-
deohjelmaa koskevasta tiedottamisesta vastaa kunnanjohtaja.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus 23.6.2014:
YT-ryhmä on käsitellyt toimenpideohjelmaa kokouksessaan 12.6.2014, jonka muistio
oheisena kunnanhallituksen jäsenille.
Kunnanhallitus täydensi kokouksessaan 11.6.2014 § 63 kunnanvaltuuston käsittelyynmenevää 
tilinpäätöstä 2013 siten, että aiemmasta va
lmistelusta poiketen Posion kunnalla ei ole taseessa kattamatonta alijäämää, joten kuntalakiin 
perustuvaa talouden tasapainottamisvelvoitetta ei ole, mutta talouden tasapainottamistoimenpiteitä
tarvitaan edelleen jatkuvan rakenteellisen alijäämän vuoksi.
Ehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan toimenpideoh-
jelman talouden tasapainottamiseksi 2015-2017.

Päätös
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanvaltuusto
Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen yksimielisesti.